Vuonna 1993 Maaninkajärven rantahietikolle piirtyivät jalanjäljet, jotka herättivät huomaamaan, että ihmisen hyvinvointi ja ilo syntyvät yksinkertaisista, luonnollisista perusasioista – kuten terveistä jaloista. Syntyi Feelmax, jonka tuotteet päästävät meidät askeleen lähemmäksi luonnollista olotilaa ja lisäävät näin koko kehon hyvinvointia.

Feelmax Footwear on avojaloin liikkumista simuloiva kevytjalkine. Feelmaxit sopivat erinomaisesti niin urheilijoille harjoittelun tueksi kuin myös kaikille muille jaloistaan huolta pitäville ihmisille.

Feelmax on valittu Kotivinkin tämän vuoden 101 parasta -listalle
Suomen inspiroivin kodinlehti Kotivinkki valitsi neljännen kerran 101 ilmiötä, asiaa ja tuotetta, jotka ovat tehneet suuren vaikutuksen lehden tekijöihin kuluneen vuoden aikana. Nerokkaita oivalluksia sisältävien sekä hyötyä, lisäarvoa ja iloa tuovien 101:n parhaan joukossa on myös Feelmax kevytjalkineet. Feelmax kevytjalkineet olivat parhaista parhaiden eli 10 parhaan joukossa.
Feelmaxin saamassa kunniakirjassa maininta:
”Kotivinkki – lehti on päättänyt jakaa erityismaininnan vuoden merkittävimmälle urheilukenkäinnovaatiolle”.
"Kotivinkki on monipuolinen lehti, sillä käsittelemme kattavasti meitä kaikkia koskevia asioita kuten terveyttä, hyvinvointia, sisustusta, ruokaa, perhettä ja matkailua. Tarjoamme kolmen viikon välein lukijoillemme arkea helpottavia ja inspiroivia ratkaisuja ja ideoita. Monipuolisen sisältömme ansiosta päätimme jälleen valita 101 ilmiötä, tuotetta ja asiaa, jotka ovat tehneet meidän toimitukseemme suuren vaikutuksen. Lista on monille myös erinomainen tapa pysyä ajan tasalla, sillä se on kattava läpileikkaus kuluvan vuoden ilmiöistä", kertoo Kotivinkin päätoimittaja Anneli Myller.
|

Uskallamme väittää, että Feelmaxit® ovat maailman mukavimmat sukat. Varpikkaat® on valmistettu ilman hiertäviä saumoja ja joustoresorit pitävät sukat hyvin paikallaan. Varvassukat istuvat jalkaan kuin hansikas käteen - kirjaimellisesti. Ne estävät hiertymiä ja pitävät jalat sopivan lämpöisinä, koko päivän!
Varpikkaat® löydät hyvin varustetuista tavarataloista sekä vaatetus-, kenkä- ja urheiluliikkeistä.

|